Olen sekava näin pieninä aikoina. Halusin kovasti nukkua. Nukkuisin ensi vuoteen, nukkuisin ja unelmoisin.

Olisinko kokonainen siellä jossain? Voisinko vihdoin olla se Minä, joka olen. Ja ansaitsisinkokaan mitään, vai olenko ikuinen vihan kaivo?

Kaikki ei ole kaiken arvoista, minä olen itseni arvoinen, muiden arvostuksen mukainen.

Haluaisin jaksaa tehdä joulukortin. Haluaisin jaksaa siivota. Haluaisin jaksaa olla iloinen ja kutsua ystäviä kylään. Sen sijaan herään aamuisin ihan kappaleina huonosti nukutun yön jälkeen, tulen kotiin vielä pienempinä murusina ja loppu illan itken. Se, että saan noustua vessaan vaatii niin kamalia ponnistuksia, että menen takaisin lepäämään. Jos joku saa raahattua minut ulos niin tuntuu kuin kaatuisin ojaan. Sinne voisin jäädä nukkumaan. Sinnittelen ilman päiväunia iltaa ja kun menen nukkumaan en saa unta. Sitten kun saan niin herään koko ajan. Ja seuraavana päivänä sama uudestaan.

Minun oli pakko ottaa vähän omaa lomaa koulusta, ilmoitin, etten loppu viikkona tule. Miksi olen ihmisten kanssa, jotka saavat minut voimaan pahoin? Miksi en mielummin ole yksin? Välillä tuntuu, kuin kävisin ala-astetta, niin ilkeitä voivat ihmiset olla. Tykkään tosi paljon koulusta ja haluan oppia uutta, mutta ihmiset siellä tekevät lähtöni niin vaikeaksi, en vain halua mennä kouluun. Kuitenkin olen käynyt siellä joka päivä.

Ne ihmiset, jotka ovat minulle tärkeitä eivät nyt ole lähelläni. Kaipaan heitä. Sen voimin jaksan, että näen heidät taas joskus.

Olen ylpeä kun sain kirjoitettua tämän valituksen. Minun piti saada vain tehdä edes yksi pieni asia. Nyt lepään.

Jatkan hiljaiseloa, taustailen ja osallistun joskus johonkin jos jaksan.

Joskus otin paineita jopa tänne päivittämisestä, nyt en jaksa.

Ja kaikki lähetykseni saa julkaista omassa blogissa, olen unohtanut kertoa sen lähetyksessä. Ovathan kaikki saaneet minulta mitä on pitänyt?

Harmaa hiiri hiljenee talviuneen. Ehkä yllätän itseni ja päivitän joskus oikein urakalla.

Tämän kertainen haaste löytyy täältä.

Katoksen alle koriin laitoin karjalanneitoa, kaunis kukka, en ole ennen kokeillut.

Tein uuden kukkapenkin, jonne siirsin takapihalta (jossa emme oleile juuri lainkaan, koska se on niin varjossa) perennoita, nimeä en muista, joku varmaan osaa kertoa? Ja eturiviin tuli kesäkukkia, niidenkään nimeä en millään muista, tietääkö joku muu? Taimia riitti ruukkuihinkin.

Ja sitten tuo ihana tonttu, jolle piti jälleen saada ympärille jotain. Sinkkiämpäreissä on edelleen viime syksynä ostetut hopealangat. En tiedä mitä niille pitäisi kesällä tehdä. Yritin etsiä tietoa netistä, mutta ei löytynyt. Säilyykö ne kesän yli? Hieman kalpeita ne ovat, koko talven loistivat niin kauniina, olisivatko kuolemassa?

Runotorstain aiheen Kaksoisolentoni ja se löytyy täältä

Äidille

Sinun silmiesi suru

on minunkin suruni.

Sinun sydämesi taakka

minunkin sydäntäni painaa.

Sinun mielesi riemu

minutkin riemuitsemaan saa.

Sinun käsiesi hellyys

minut uneen tuudittaa.

Sinun sylisi lämpö

minua lämmittää.

Minun rakkauteni

sinun rakkaudestasi haarautuu.

Sinun onnesi.

Minun onneni.

Olimmehan joskus yhtä.