Tätä juuri kaipasinkin, piristystä. Aamu ei tosin alkanut ihan niin lupaavasti, nukuin älyttömän huonosti, lääkkeistä huolimatta. Taidan tänään napata kaksi, ollaan sitten huomenna koomassa!
Kävimme kaupassa aamulla ostamassa ruokaa sunnuntaihin saakka ettei tarvitse sillä enää stressata. Kauppa alkoi täyttyä vasta meidän sieltä poistuessa joten saimme tehdä ostokset melko rauhassa.
Posti on viime aikoina myöhästellyt usealla tunnilla, varmaan paljon työtä postin väellä. Tänään posti kuitenkin tuli ajoissa, liekö jakajilla kiire kinkun paistoon :)
Laatikossa oli uusi Kotivinkki sekä paketti minulle.

2168326.jpg

Jaana halusi lähettää yllätyksen minulle. Paketissa oli kaksi pakettia sädetikkuja, paketti jouluisia servettejä ja paketillinen kruunukynttilöitä. On tainnut Jaana lukea blogini huolella läpi, niin osuvia olivat nuo kaikki lahjat! Sädetikuista en kuitenkaan ole maininnut, mutta rakastan niitä <3 Saankin illalla poltella muutaman ja huomenna ehkä lisää. Uskon että tulee tuhottua ne hyvinkin nopeasti. Kynttilät ovat ihanan jouluisen punaisia ja sopivat mainiosti kirppikseltä ostamaani kynttilänjalkaan. Jouluservettejä en olekaan ostanut tänä vuonna, nyt voin kattaa ne pöytään Tapaninpäivän illalliselle! Olen aivan häkeltynyt. Pitää miettiä mitä lähettäisin vastalahjaksi. Tämän vuoden puolella en kuitenkaan ehdi lähettelemään mitään, välipäivinäkin on niin monta kyläpaikkaa ja paljon tekemistä.
Kaupasta ostin Fazerin minttusuklaata. Mitä muuta voikaan ihminen toivoa, illalla luen Kotivinkkiä, syön minttusuklaata ja käyn välillä polttamassa sädetikun. Avokki lähtee töihin joten saan olla ihan yksin illan.
Olen onnellinen.