En ole kirjoittanut aikoihin tänne. Olen ollut valtavan väsynyt. Huomenna aion levätä, en aio tehdä mitään. Voi olla että saan siis jotain tehtyäkin, kunhan ei ole pakko.
Kävin tänään lääkärissä, kontrollikäynti syksyisen leikkauksen vuoksi. Kaikki oli kunnossa. Tai oli joo mutta ei kuitenkaan. En jaksa alkaa nyt kertomaan sen enempää. Ehkä joskus olen niin rohkea että jaan asian tuntemattomien kanssa. Ei kuitenkaan mitään vakavaa ole.
Vuoden päästä uusi kontrolli, sitä ennen on muutama "kotiläksy" tehtävänä.

Voin huonosti tänään. Olen voinut huonosti koko viikon. On ollut niin paljon menoja että en ole sitten jaksanut tehdä mitään kotona. Tilasin tosin Papruksesta askartelutarvikkeita, papereita, ääriviivatarroja ja 3d kuvia lähinnä. Aion nyt tosissaan perehtyä kortteihin ja suunnitteella on myös oma leikekirja.
Ensi viikolla selviää opiskeluni kohtalo. On siis tarkoitus että aloitan tammikuussa opiskelun mutta mikään ei ole varmaan ennen kuin tapaan opinto-ohjaajan tiistaina. Sitä odotellessa..

Olen tehnyt talvista maisemaa pipareista. Tein siis puita ja eläimiä. Hidasta hommaa vain se kokoaminen, en nimittäin ala leikkimään sulan sokerin kanssa vaan laitan niitä kiinni sillä valkoisella töhnällä. Se jähmettyy hitaasti ja olen voinut laittaa yksitellen eläimiä paikoilleen. Haaveena on että saan sen tänä iltana valmiiksi ja huomenna ripottelen päälle vielä tomusokerin.