Niin se alkoi. Opiskelu. On ollut todella mukavaa. Meitä on mukavan pieni ryhmä, enkä olenkaan ihan ikäloppu muihin verrattuna vaikka vanhin ryhmästä taidan ollakin. Kaikki ovat kuitenkin täysi-ikäisiä. Päivä päivältä on vahvistunut käsitys siitä, että olen oikeassa paikassa. Iän myötä on kunnianhimoni kasvanut niin, että haluan olla paras. Haluan tehdä kaiken niin hyvin (ja vielä vähän paremmin) kuin osaan. Minusta tuntuu että minun pitää olla paras, jotta opiskelullani olisi jotain merkitystä. Ei se tietenkään niin ole, mutta ei pieni täydellisyyteen pyrkiminen pahastakaan ole.

Opettajat ovat tähän mennessä olleet ihania ja sehän se on tärkeintä ainakin oppimisen kannalta. On mukava viettää viikonloppua kullan kanssa, hänellekin sattui vapaa. Illalla oli mukava tehdä yksi korttikin, on ollut hieman ikävä askartelua kun ei ole voinut aloittaa koska vain, yleensä se inspiraatio on iskenyt koulussa. Kotiin tullessa on jo ollut melko väsynyt ja on pitänyt tehdä ruokaa ja ulkoillakin vähän. Onneksi on viikonloput aikaa näprätä!

Minusta tuntuu, että minusta tulee isona ihminen, joka on mieleisessä työssä ja tietää osaavansa hommansa. Minusta tuntuu, että minusta tulee onnellinen.