Ei ole mukavaa huomata, ettei kuulukaan minnekään. Kaikesta heitetään ulos, välittämättä tunteista. Tuntuu, että minut on torjuttu joka puolelta. Edes virtuaalimaailma ei hyväksy minua. Saan jäädä sivuun ilman kummepia selittelyjä. Älkää ottako henkilökohtaisesti, jos ette ole näin toimineet, en syytä ketään tiettyä vaan jotain, mitä en osaa selittää. Em voidaan tulkita itkunsekaiseksi vinkumiseksi.

Haluaisin jaksaa tehdä joulukortin. Haluaisin jaksaa siivota. Haluaisin jaksaa olla iloinen ja kutsua ystäviä kylään. Sen sijaan herään aamuisin ihan kappaleina huonosti nukutun yön jälkeen, tulen kotiin vielä pienempinä murusina ja loppu illan itken. Se, että saan noustua vessaan vaatii niin kamalia ponnistuksia, että menen takaisin lepäämään. Jos joku saa raahattua minut ulos niin tuntuu kuin kaatuisin ojaan. Sinne voisin jäädä nukkumaan. Sinnittelen ilman päiväunia iltaa ja kun menen nukkumaan en saa unta. Sitten kun saan niin herään koko ajan. Ja seuraavana päivänä sama uudestaan.

Minun oli pakko ottaa vähän omaa lomaa koulusta, ilmoitin, etten loppu viikkona tule. Miksi olen ihmisten kanssa, jotka saavat minut voimaan pahoin? Miksi en mielummin ole yksin? Välillä tuntuu, kuin kävisin ala-astetta, niin ilkeitä voivat ihmiset olla. Tykkään tosi paljon koulusta ja haluan oppia uutta, mutta ihmiset siellä tekevät lähtöni niin vaikeaksi, en vain halua mennä kouluun. Kuitenkin olen käynyt siellä joka päivä.

Ne ihmiset, jotka ovat minulle tärkeitä eivät nyt ole lähelläni. Kaipaan heitä. Sen voimin jaksan, että näen heidät taas joskus.

Olen ylpeä kun sain kirjoitettua tämän valituksen. Minun piti saada vain tehdä edes yksi pieni asia. Nyt lepään.